lauantai 14. huhtikuuta 2012

Haalarin tuunausta ja sämpylöitä

Ostin typylle kaksi 86 cm välikausihaalaria Huuto.netistä, molemmat on Reiman ja maksoivat yhteensä alle 30€ posteineen. Uutena en Reimaa raaskisi ostaa, ei ole laatu hinnan tasolla..

Vihreä on tuulipukumainen, ohut ja kivan tuntuinen ja värinen ötököineen.

Harmaa taas oli ihan armottoman tylsä.


Joku entinen omistaja oli myös pessyt sitä melko erikoisesti sillä kaikki teippaukset olivat irronneet ja kerääntyneet vuoren väliin koviksi möykyiksi. Ensin siis availin vuorta parista kohtaa ja poistin ne ryntyt.

Ja jotain siihen piti keksiä. Ihaa-silityskuva on ebaysta ja turkoosit velour motiivi tähdet Hanhelilta. Samalla lisäsin heijastinkolmiot sekä eteen taskuihin että selkäpuolelle.

Nyt on paljon kivempi!












Tänään ei tehnyt mieli ommella mitään, sen verran vielä on väsynyt ja vetämätön olo flunssan jäljiltä.




Teki mieli leipoa pitkästä aikaa. Leivän leipominen on ihanaa ja rentouttavaa. Varsinkin se vaivaaminen - minä tunnen aina yhteyttä muinaisten aikojen naisiin, samalla tavalla ne on taikinaa pyörittänyt käsiensä välissä. Tällä kertaa mentiin kuitenkin helpomman kautta. Sämpylöitä. Nesteeksi puolikas piimäpurkki ja sekaan eiliseltä jäänyt porkkanaraste. Sämpyläjauhoja, ruishiutaleita ja siirappia. Suolaa ja oliiviöljyä.




Kaikkein vaikeinta on malttaa antaa taikinan kohota rauhassa ennen kun pääsee pyörittämään sitä uudestaan valmiiksi pellille.

Ja sitten pitää taas kohottaa. Ja odottaa vartti paistumista.

Ja vieläkin ne on liian kuumia syötäviksi.

Pari peltiä kannattaa leipoa kerralla ja piilottaa osa pakkaseen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti